Elsa Tölli

Miten esittelisit itsesi?

Moi kaikki kuulijat. Huomenta, iltaa ja mitä vaan. Täällä on Elsa. Mä olen runoilija ja taiteilija. Olen myös etsijä, huikentelija ja ystävä. Olen Pisces sun, Virgo rising. Herkkä queer ja tällainen haaveilija. Jännitän myös haastattelutilanteita tosi paljon, mut nyt saan höpötellä täällä kotosalla. 

Oon esiintynyt lavarunoilijana jo kahdeksan vuotta, mikä on uskomatonta, se on niin pitkä aika. Oon myös järjestänyt  open mic -klubeja ja vähän opettanut myös kirjallisuuden kentällä. Tehnyt esityksiä ja yhteistöitä. Oon tosi iloinen siitä kaikesta, mitä oonkaan saanut tehdä tässä vuosien varrella. Mä oon tällainen ihmisolento, jonkinlainen hahmo. Olen utelias elämää kohtaan. Utelias tutustumaan itseeni ja muihin. Mites tää esittely nyt meni tälläseks…

 

Miten susta on tullut artisti?

Tän tarinanhan vois kertoa niin monella eri tavalla, mutta tälleen eheästi ja lineaarisesti editoituna vois sanoa, että mä oon aloittanut kirjoittamisen lukiossa ja esiintymisen sitten lukion jälkeen Helsinki Poetry Connection lavarunoyhdistyksen Avoin Mikki -tilaisuuksissa. Sitten sitä kautta tutustunut moniin muihin runoilijoihin ja saanut mahdollisuuksia esiintyä, oppia uutta ja lähteä mukaan yhdistystoimintaan. Mä olen keikkailut paljon, tehnyt runovideoita ja yhteistöitä. Ollut työväenopiston kirjoituskursseilla ja sitä kautta muutaman vuoden jälkeen saanut oman apurahan, kun lopulta uskalsin hakea ei julkaisseena kirjailijana kirjallisuusapurahaa, mikä tuntui aivan mahdottomalta.

Sit toisaalta tää tarina on ollut täynnä käänteitä ja erilaisia elämäntilanteita. Niin paljon upeita taideteoksia, joita mä olen nähnyt aina lapsesta asti. Ne on varmasti vaikuttanut siihen, että mua on aina kiinnostanut taiteen tekeminen. Mä oon aina halunnut kokeilla itse. Kaiken maailman liftireissut. Mä oon ollut hautausmaalla monta kesää puutarhurina, tavannut siellä ihmisiä ja käynyt keskusteluja. Kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut, joten taide ja runous erityisesti on ollut oma väline sitten käsitellä tätä kaikkea. On voinut kirjoittaa itseään ja omia kokemuksia näkyväksi ja jollain tavalla jäsentää tätä kaikkea.

 

Mitä haluaisit saavuttaa sun taiteella?

Mä haluisin saavuttaa sisäisiä ja kollektiivisia oivalluksia ja jakaa, oppia lisää, ehkä harjoitella vähän fasilitointia ja opettamista tai workshoppien pitämistä. Pääsin marraskuussa ekaa kertaa ihanan ystäväni Veera Miljan (myös esikoisrunoilija) kanssa pitämään workshoppia ja haluisin ehkä sellaista harjoitella lisää. Haaveilen siitä, että sais tehdä vielä eläkepäivinäkin taidetta ja löytää aina uteliaasti uusia suuntia, että ei tarttis jämähtää vaan tekemään tiettyjä juttuja, vaan sais oppia uutta ja pois oppia. Tietenkin tuntuu tosi tärkeältä, että pystyis jättämään kirjailu- ja kulttuurialaa vähän moninaisemmaksi ja yhdenvertaisemmaksi, kuin silloin kun itse on tullut tänne. Yrittää tehdä parhaansa, jotta mahdollisimman monilla olis mahdollisuus päästä tekemään ja kokemaan taidetta myös muuallakin, kuin Helsingissä. Se on ollut itelle niin tärkeetä päästä taiteen äärelle sekä kokijana, että tekijänä, että jos vois mitenkään saada sitä samaa jaettua myös muille.

 

Esiintyminen on tärkeä osa sun artistiutta. Miten oot kehittänyt omaa lavailmaisua ja mihin kiinnität siinä huomiota?

Esiintyminen on kiinnostanut mua aina. Siinä on se välitön kontakti yleisön kanssa. Ehkä siinä on mulla myös jonkinlaista adrenaliinikoukkua. Mä kiinnitän huomiota tunnelmaan, tunteisiin, aina jonkinlaiseen draamankaareen, erilaisiin rooleihin, miten minkäkin runon esittää. Mua kiehtoo se tosi paljon, miten nonverbaalisilla asioilla voi vaikuttaa siihen runon sisältöön, että miten se runo esitetään. Sen voi tehdä niin monilla eri tavoilla. Mut aika intuitiivisesti se lavailmaisu on syntynyt ja syntyy joka tilanteessa uudelleen.

Mua on tosi paljon inspiroinut kaikki esiintyjät aina Judy Garlandista Lady Gagaan ja sitten Marina Abramovic Presence as art performanssitaiteilijat esim Cassils. Läsnäolo kiehtoo kyllä monella tavalla. Mä luulen, että kiinnostus sitä kohtaan kyllä jatkuu. Siitä voi ammentaa ja ammentaa loputtomasti.

 

Minkälaisista projekteista ja mahdollisuuksista unelmoit artistina? Mistä etsit inspiraatiota sun teksteihin?

Mä haaveilen yhteistyöesityksistä, että pääsis tekemään jonkinlaista runoperformanssia jonkun kanssa lavalle. Jonkinlaista lavalla tapahtuvaa prosessia. Mä haluisin tehdä jonkun esityksen, jossa se teksti ikään kuin syntyy siinä lavalla. Sit mua kiinnostaa sanaton performanssitaide tällä hetkellä. 

Mä oon haaveillut pidempään mun rakkaan ystävän ja taiteilija Aura Latva-Sompin kanssa yhdessä jonkinlaisen näyttelyn tekemisestä. ”Kuvanveisto meets poetry” -näyttelystä. 

Haaveilen, että pääsis joskus vielä runokiertueelle muiden lavarunoilijoiden kanssa. Me oltiin muutama vuosi sitten HPC (Helsinki Poetry Connection) On the Road -kiertueella ja se on jäänyt mun mieleen niin upeana kokemuksena, että tollanen keikkabussi matka Suomen kesässä olis aivan ihana. 

Sit mä haaveilen, että pääsis jonnekin ihanaan residenssiin kirjoittamaan omaan tahtiin. Ite tarvii aika paljon sellasta tyhjää tilaa. Aikaa sulatella ja muhitella juttuja. Sitä mä kaipaan. Oi vitsi. Yhteistyö esityksiä ja seikkailuja.

 

Lempi säe sun runosta? Miksi?

Ekana mulla nyt tulee mieleen Kärsäkorento, uudemmasta runosta sellainen säe kuin:

”Kukaan ei saanut kärsääni videolle, se unohtui kuvata. Kuvitelkaa, tällaisena aikana sellainen unohtui. Kaikenlaista unohtui.”

En tiedä mistä laini alkoi ja mihin päättyy, mutta tuo on mun mielestä kiva. Se hetki, kun sen lavalla saa sanoa, niin se on samaan aikaan tosi vahva, vähän hauska, vähän traaginen. Se on yhdistelmä montaa asiaa. Mä tykkään laineista, jotka siinä lavalla jollain tavalla muuttaa sen runon. Ehkä rytmiä tai draaman kaarta.

 

Mistä etsit inspiraatiota sun teksteihin?

Inspiraatiota teksteihin löytyy musiikista, muusta runoudesta, taiteesta, elämästä, ihmisistä, elokuvista, keikoista, kaikista tapahtumista. Mä yritän tehdä paljon muistiinpanoja, niin että on vähän niin kuin erilaisia kausia. On sitä täyteläistä actionia ja vastapainoksi siihen tarvii hiljaiselo- vaiheen, jossa voi sit prosessoida ja tavallaan alkaa käsittelemään sitä kaikkea tapahtunutta runolla.

Sukupuolentutkimus, Björk, Camp, kaikki vintage Hollywood diivat. Siis tätä löytyy kyllä ihan kaikesta. Moshbitit.

 

Kuvaile sun tyypillistä työpäivää?

Mä näin just sellaisen meemin jossa oli ”se tunne taiteilijana, kun yrittää olla oma teknikko, manageri, kuraattori, web designeri, tiedottaja, keikkamyyjä, dokumentoija, apurahojen hakija, kirjanpitäjä, terapeutti…” lista jatkuu ja jatkuu ja sit sen kaiken keskellä oot vaan ihan uuvahtanut. Se kiteytti aika hyvin, että kaikenlaista hommaa tässä kyllä on. 

Ei oo mitään tyypillistä työpäivää ja paljon aikaa menee kyllä sellaseen opetteluun ja kuulostelemiseen, että mihin vetää niitä omia rajoja, mikä on oma jaksaminen milloinkin ja suunitteluun. Oon yrittänyt vähän erotella kirjoittamisvaihetta ja sit keikkavaihetta. Vähän niin kuin vuoroittelee se intensiivisempi vaihe ja sit sellainen lepovaihe ja sulatteluvaihe. Nyt kun on ollut keikoilla onnekkaasti, iloisesti ja uuvuttavastikkin tässä marraskuussa, niin on ollut paljon keikka settien harjoittelua, rakentamista, soundcheckiä, äänittämistä, matkustamista, kaikkea tätä.

 

Mikä runoudessa inspiroi?

Mä ajattelen, että runous alkaa siitä, mistä sanat loppuu. Siihen missä kaikki tämä järkevä, joskus vaikeasti ilmaistava arkikieli, konventionaalinen, rationaalinen, tuottava arkikieli loppuu, niin siinä alkaa runous. Musta usein tuntuu, että mä en osaa ehkä ihan sanoin ilmaista itseäni tällä suomen kielellä, muuta kuin runoudella. Runoudella pääsee lähemmäs sellaisia kokemus- ja tunnemaailman salaperäisiä asioita, jota on vaikea arkikielellä selittää. 

Mä ajattelen, että runous on myös jollain tavalla koko yhteiskunnan ja taiteen lävistävä kieli, koska se elää niin monessa paikassa samaan aikaan. Se elää meillä musiikissa, kirjoissa, lavoilla, teatterissa, mielenosoituksissa, puheissa ja myös kaikissa ihmiselämän tapahtumista. Mun rakas, rakas ystävä ja runoilija, esikuva Aura Nurmi on sanonut, että: ”Meidän elämä alkaa ja päättyy runouteen.” Me saatetaan lukea hautajaisissa runoutta ja myös syntymän hetkellä tai ristiäisissä tai tämmöisissä elämänkaaren tapahtumissa usein on osana runous. Se jollain tavalla punoutuu kaikkeen tärkeään, sanoinkuvaamattomaan ja tunteikkaaseen. Kategorioiden väleihin ja kaikkeen tällaiseen.

 

Mistä syntyy ajatuksia ja tekstiä tällä hetkellä?

Tällä hetkellä mun mielessä pyörii junamatka, jolle mä oon lähdössä runoilija ystävän kanssa kirjoittamaan ja etsimään uusia auringonlaskuja. Mulla on myös pöydällä tollanen kirje, jota mä en ole vielä avannut. Mutta mä tiedän, että se on yhdeltä runoilijalta, joka inspiroi mua suuresti ja jota mä oon ilolla saanut inspiroida. Musta on tosi liikuttavaa, miten tää inspiraatio jatkuu ihmisestä ihmiseen ja mä oon todella iloinen ja kiitollinen kaikista viesteistä ja niistä harvoista kirjeistäkin, joita oon saanut lukijoilta ja kuulijoilta. Viestittelen mielelläni kanssanne lisää. Ihmisten kanssa keskustelu herättää usein ajatuksia, yhdessä tekeminen ja kirjoittaminen. 

Sit ehkä pakko jakaa vielä loppuun, että mä olin marraskuussa mun teiniaikojen suosikkibändin keikalla, Staminan keikalla ja mä jollain tavalla siellä moshbitissä muistin taas kuka mä oon ja mistä mä oon alkanut kirjoittamaan. Oikeesti suomalaiset trashmetal bändit on vaikuttanut suuresti siihen, että musta on tullut runoilija. Se kaikki energia ja toimijuus, mikä kiteytyy siellä moshbitissä juoksemiseen ja örisemiseen on jotenkin ollut mulla tosi elämän ytimessä. Se oli jollain tavalla tosi herkullista palata sinne teiniaikojen sanotuksiin ja ammentaa sieltä tähän nykyminään jotain. Oikeesti kaikki hevarit laittakaa viestiä, niin voidaan jakaa suosikki örinä-sanotuksia ja kirjoittaa niitä lisää. Mut joo, oli kivaa jutella, jakaa. Kaikkea ihanaa kaikille.